The Other Side (KULD)

Valot & Varjot

Syksyinen Lapinlahti

Pari kuukautta sitten, kun syksy vasta alkoi, olin jälleen iltakävelyllä Lapinlahdessa. Ei, Lapinlahti ei ole Lapissa. Lapinlahti on pieni ulkoilualue aivan Helsingin ydinkeskustan lähellä. Lapinlahti on oikeastaan osa Ruoholahtea, sijaiten noin 5-10 minuutin kävelymatkan päässä kodistani. Se on rauhallinen ja viihtyisä metsäalue, etenkin yöaikaan. Koska pimeys tekee siitä pelottavamman. Ehkä siksi, koska siellä on joskus 80-luvulla toiminut mielisairaala?

 Lapinlahden tekee kiehtovalla tavalla pelottavaksi kaikki ne yöllä loistavat katuvalot, jotka valaisevat hämärästi pimeää metsää ja siellä sijaitsevia teitä sekä rakennuksia. Siitä tulee jotenkin aavemainen tunnelma. Ehkä siksi, kun kaikki ei ole selkeää. Nämä valot valaisevat vain murto-osan ympäristöstä, jos edes sitäkään. Se tunne, että varjoissa lymyilisi jotakin hyvin pelottavaa, nostattaa sydämensykettä ja adrenaliinitasoja. Se tuntuu jännittävältä. Jos joskus kuvaan oman kauhuelokuvan, niin aion ehdottomasti käyttää hyväkseni Lapinlahden pimeyden tuomaa synkkyyttä ja karmivuutta.

 Olen maininnut eräässä toisessa, epävirallisessa kauhublogissani, että Lapinlahden ulkoilualue on turvapaikkani. Paikka, minne menen pakenemaan arjen murheitani ja lievittämään hoitamattomien velvollisuuksien aiheuttamaa stressiä. Ja se on aina auttanut. Kävelen Lapinlahden alueen poikki kuulokkeet päässä. Se tuntuu rentouttavalta. Kävelylenkki öisessä metsässä kauhumusiikin soidessa korvissani on se juttu!

 Varsinkin syksyiseen aikaan, öinen Lapinlahti on todella kiehtovan näköinen ja tunnelmallinen. Tietenkin siksi, koska syksyisin on paljon pimeämpää, mutta myös siksi, kun puiden lehdet vaihtavat väriä ja täyttävät maan. Ja ne näyttävät suorastaan lumoavilta kuvissakin. Etenkin näissä kuvissa:

 Katulamppujen valo ikään kuin sulautuu puiden oksien sekaan, saaden syksyn värjäämät lehdet loistamaan kirkkaanpunaisina, jättäen muun ympäristön hämärän peittoon. Kuinka aavemainen näky! Syksy on totisesti vuoden kauneinta ja kirjavinta aikaa!

 Kun olen jokailtaisella kävelylenkilläni Lapinlahden alueella, eläydyn ympäristön tuomaan jännitykseen ja annan mielikuvitukselle täyden vallan. Koska sellainen on sen vaikutus. Sellainen on syksyinen Lapinlahti!

Valokarnevaali 2018

Muutama viikko takaperin Helsingin Linnanmäellä järjestettiin jokavuotinen valokarnevaali. Ja tässä vaiheessa myönnän senkin, että kyseessä oli ensimmäinen valokarnevaali, jonne minäkin osallistuin. Ja voin kyllä sanoa, että oli aivan mahtava ja valojentäyteinen ilta!

 Emme ehtineet ystäväni kanssa olla Linnanmäellä kauaa, koska emme olleet edes suunnitelleet menevämme sinne. Mutta onneksi menimme edes siksi lyhyeksi ajaksi, minkä siellä olimme. Muuten olisimme jättäneet unohtumattoman kokemuksen väliin. Vaikka kuvia tuli otettua huomattavasti vähemmän, kuin mitä olisin halunnut, reissusta jäi hyvä mieli ja aivan ihania muistoja.

 Kiertelimme ystäväni kanssa koko Linnanmäen halki. Se oli ihmeellinen valoshow! Värejä ja valoja oli joka puolella! Ja kaikki ne valot olivat niin erilaisia; jossain oli kirkkaanpunaista, jossain toisaallaa taas yötaivaan sinistä. Ja muutama tuttukin käveli vastaan. Jopa hattaratkin hohtivat! Kaikista kiehtovimman näköinen oli kuitenkin suuri ja mahtava, Linnanmäen keulakuva, Rinkeli.

 Kokonaisuudessaan vuoden 2018 Valokarnevaali oli mieletön kokemus! Ensi vuonna sitten uudestaan!

Pimeä paikka (lyhyt tarina)

Kävelen pimeässä paikassa miettien, mistä tuo hämärästi hohtava, sinertävä valo on lähtöisin. En näe mitään muuta ympärilläni, sillä on liian pimeää. Kävelen kohti valoa. Pian huomaan seisovani suuren ja rappeutuneen rakennuksen vieressä. Sinertävä valo hohtaa nyt paljon kirkkaammin. Katson rakennuksen ikkunasta sisään ja huomaan valon hohtavan rakennuksen sisältä. Mitään muuta en näe, sillä on liian pimeää...

Jatkan matkaani kävellen rakennuksen vieressä menevää hiekkapolkua pitkin. Pian saavun rakennuksen pääoville, joita valaisee kirkas yölamppu. Jään katsomaan ovia joksikin aikaa ja mietin, että mikä tämä vanha rakennus oikein on? Sairaala? Koulu? Jokin muu..?

Yhtäkkiä huomaan toisen pääoven raottuvan hieman. Ääni mikä noista vanhoista, narisevista puuovista lähti, oli jotain hyvin korvia raastavaa ja selkäpiitä karmivaa! Huomasin, että pian maahan eteeni muodostui käden varjo. En jäänyt katsomaan minkä tai kenen varjo se oli. Lähdin nopeasti juoksuun yön pimeyteen..!

En tiedä kauanko juoksin, mutta se tuntui ikuisuudelta. Ja kaikki se pimeys tuntui loputtomalta... kunnes näin kirkasta valoa edessäni. Pysähdyin ja tajusin vasta siinä vaiheessa, kuinka paljon olin juossut. Tasasin hengitystäni raskain vedoin, palauttelin itseäni ja lähdin kävelemään kohti tuota kirkasta, pimeässä hohtavaa valoa. Pian huomasin valokeilan alapuolella pienen, puisen mökin. Kävelin mökin luokse ja avasin oven. Siellä oli hyvin... hyvin... pimeää...

Post-Apokalyptinen Ruoholahti (sumua ja varjoja)

Yhtenä sumuisena iltana Ruoholahdessa jälleen kävellessäni huomasin, että nyt jos koskaan on täydellinen aika taas muutaman valokuvan ottoon. Itse sumu ei kauhean hyvin puhelimeni kameraan tallentunut, mutta sain kuin sainkin kuvistani haluamani näköiset ja tajusin nopeasti, kuinka tuo sumu ja nuo varjot, mitkä tämän kyseisen pimeän illan ilmasto mahdollisti, saivat tähän "tylsään" Ruoholahteen Post-Apokalyptisen vivahteen.

 Tuo katulamppujen valokeilaan osuva sumu on mielestäni hyvin aavemainen näky. Siihen kun lisää vielä kaupungin tyhjyyden, hiljaisuuden ja pimeyden niin se tekee tunnelmasta aina vain elokuvamaisemman ja mielenkiintoisemman. Olen aina miettinyt, miltä Ruoholahti näyttäisi esimerkiksi jonkinlaisen zombie-epidemian aiheuttaman maailmanlopun aikaan. Ja tämän kyseisen, sumun ja varjojen täyteisen illan ansiosta sain jonkinlaisen vision siitä ajatuksesta. Vielä kun kuviin olisi saanut lisättyä aitoja eläviä kuolleita kuljeskelemaan näille tyhjille kaduille, olisi lopputulos Post-Apokalyptisestä Ruoholahdesta ollut miltei täydellinen!

 Joissakin kuvissa ehdottomasti parhaimmat ominaisuudet ovat ne, miten värit ja valaistukset jakautuvat selvästi kuvien molemmille puolille; toisella puolella loistaa punertava, lämmin ja omalla tavallaan "maanpäällistä Helvettiä" muistuttava kirkkaampi alue. Ja toisella puolella näkyy sinertävä, kylmä ja hyvin pimeä alue. Se näyttää varsin luomavalta ja saa minut ajattelemaan kahta maailmanlopun skenaariota:

 Joko elämä maapallolla lakkaa sinisen planeettamme pinnan kuumentuessa liikaa, tai sitten se päättyy seuraavan jääkauden tuhoisassa kylmyydessä.

 Kuvia katsellessa tulee väkisinkin myös ajatus siitä, kuinka sopivasti kaupunkihälytyksen voimakas sireeni sopisi nyt soimaan taustalle. Kun päästää mielikuvituksen kunnolla valloilleen, pystyy myös kuvittelemaan palavat autot, varashälyttimien korkeat soindut ja ehkä jopa muutaman räjähdyksenkin jonnekin lähelle. Täydellinen zombieviruksen alkuvaihe, kun eloonjääneet pakenevat kaupungeista maaseuduille ja jättävät nämä katulamppujen valaisemat asfalttikadut ja kerrostalot tyhjiksi autioitumaan rauhassa. Ja sitten muutamia vuosia Outbreakin jälkeen joku yksinäinen selviytyjä-vaeltaja eksyy tällaiseen hylättyyn pikkukaupunkiin kenties ruuan tai yöpaikan puutteessa.

 Ymmärrän, jos tämä kaikki kuulostaa tai näyttää täysin hullulta, mutta sehän ei aina ole paha asia, eihän? Joskus tekee ihan hyvää mennä vähän rajojen yli omassa mielikuvitusmaailmassa. Joskus tekee hyvää hieman liioitella omien ajatuksien ja fantasioiden kanssa. Tuohan se hieman jännitystä elämään.

 Tällaisista kuvista saa paljon inspiraatiota. Ehkä seuraava lyhytelokuvani kertoo maailmanlopun jälkeisestä Ruoholahdesta...

Öinen kaupunki

Tyhjät, monien valonlähteiden valaisemat pimeät kadut öisessä kaupungissa ovat joidenkin mielestä pelottavia. Miksi? Koska ne ovat autioita ja hiljaisia? Eikö sen pitäisi silloin olla rauhoittavaa kun saa kuljeskella tyhjillä kaduilla myöhään illalla ilman häiritsevää liikenteen hälinää?

 Kyse on mitä ilmeisimmin yleisestä turvattomuuden tunteesta, jonka yksinolo ja yö itsessään saavat aikaan. Tyhjillä kaduilla kulkemisessa yöllä on voi tosiaan olla omat riskinsä. Öisin ulkona liikkuu arvaamatonta väkeä, jotka voivat tehdä ihan mitä vain. Ja kuka sitä on estämässä, jos kadut ovat tyhjät? Aivan; ei kukaan.

 Minulle tämä tyhjyys, hiljaisuus ja hämärästi valaistunut pimeys ovat kiehtovampia kuin mikään muu asia maailmassa... ainakin melkein. Se on mielestäni kaunista ja juuri myös sen vaarallisuuden takia hyvin mielenkiintoista. En väitä, että haluaisin esimerkiksi tulla ryöstetyksi vaan se jännityksen tunne minkä tämä öinen kaupunki aiheuttaa, on jotain sellaista mitä rakastan. Se saa minut ajattelemaan, että olisin kuin jonkinlaisessa kauhuelokuvassa tai -sarjassa. Se adrenaliinin virtaus suonissa samalla, kun kävelen suljetun ravintolan, kaupan tai kauppakeskuksen ohi, antaa minulle jollain ihmeellisellä tavalla mielenrauhan. Se auttaa minua unohtamaan arjen kiireet sekä murheet ja saa minut rentoutumaan. Sukellan omaan ajatusmaailmaani ja jätän kaikki mieltä painavat velvollisuudet ulkopuolelle. Joskus on hyvä olla jossain muualla kuin täällä... ainakin edes hetken.

 Yö on minusta aikaa jolloin pitäisi antaa omalle mielikuvitukselle täysi valta. Öiseen aikaan on tarkoitus käyttää luovuuttaan hyväksi niin paljon, kuin sitä itsellä riittää. Kun kävelen esimerkiksi kotini lähellä sijaitsevan kauppakeskuksen ohi yöaikaan, saatan silloin tällöin jäädä istumaan portaille pääovien eteen ja kuvitella, että kohta kaupasta astuisi ryöstäjäjengi ulos varashälyttimien soidessa kaikkialla ympärillä... aivan kuin suoraan jonkun kauhuelokuvan toimintakohtauksessa!

 Öinen kaupunki on mielestäni yksi kauneimmista ja kiehtovimmista asioista maailmassa.

Tähti sillan päällä

Kävelen Ruoholahden pimeässä, yksittäisten valolähteiden himmeästi valaisemassa yössä. Ylitän siltaa lähellä entistä alakoulurakennustani. Keskellä siltaa havahdun kirkkaaseen valoon suoraan yläpuolellani. Nostan katseeni ja näen "tähden sillan päällä".

Se on kaunis, kuin kirkas aurinko keskellä tummansinistä yötaivasta. Värit vaihtelevat valkoisesta punertavaan ja oranssiin. Säteet ulottuvat pisimmillään melkein maahan saakka. Tähdeltä näyttävä valo muistuttaa minua auringon valon ja lämmön tärkeydestä:

 Me kaikki tarvitsemme sitä elääksemme; nisäkkäät, linnut, kalat, kasvit... kaikki eliöt maan päällä. Se mahdollistaa olemassaolomme ja elämämme. Ilman aurinkoa meitä ei olisi, ei ilman sen tuomaa valoa tässä iänikuisessa pimeydessä. Koska ei ole pimeyttä ilman valoa.

 Siksi meidän kaikkien on hyvä muistaa pitää ympäristö mahdollisimman puhtaana. Kaikki me, yksittäiset ihmisetkin voimme edes yrittää tehdä oman osamme estääksemme ilmakehää saastumasta. Kaikki päästöt, mitä päästämme ilmoille, kun esimerkiksi sytytämme tupakan tai kun käynnistämme auton, peittävät auringonvaloa ja estävät auringonsäteitä kulkemasta maahan saakka. Siksi on äärimmäisen tärkeää, elämämme kannalta, että osallistumme jollain tavalla ympäristön saastuttamisen vähentämiseen... Jotta tulevaisuutemme näyttäisi valoisammalta!

 Kun näin tähden sillan päällä, tuntui kun aurinko olisi "ilmestynyt" minulle siltaa valaisevaan lamppuun, muistuttaakseen minua tästä ympäristöä uhkaavasta katastrofista. Ja siksi halusin ikuistaa tuon kauniin hetken.