The Other Side (KULD)

Valot & Varjot

Syksyinen Lapinlahti

Pari kuukautta sitten, kun syksy vasta alkoi, olin jälleen iltakävelyllä Lapinlahdessa. Ei, Lapinlahti ei ole Lapissa. Lapinlahti on pieni ulkoilualue aivan Helsingin ydinkeskustan lähellä. Lapinlahti on oikeastaan osa Ruoholahtea, sijaiten noin 5-10 minuutin kävelymatkan päässä kodistani. Se on rauhallinen ja viihtyisä metsäalue, etenkin yöaikaan. Koska pimeys tekee siitä pelottavamman. Ehkä siksi, koska siellä on joskus 80-luvulla toiminut mielisairaala?

 Lapinlahden tekee kiehtovalla tavalla pelottavaksi kaikki ne yöllä loistavat katuvalot, jotka valaisevat hämärästi pimeää metsää ja siellä sijaitsevia teitä sekä rakennuksia. Siitä tulee jotenkin aavemainen tunnelma. Ehkä siksi, kun kaikki ei ole selkeää. Nämä valot valaisevat vain murto-osan ympäristöstä, jos edes sitäkään. Se tunne, että varjoissa lymyilisi jotakin hyvin pelottavaa, nostattaa sydämensykettä ja adrenaliinitasoja. Se tuntuu jännittävältä. Jos joskus kuvaan oman kauhuelokuvan, niin aion ehdottomasti käyttää hyväkseni Lapinlahden pimeyden tuomaa synkkyyttä ja karmivuutta.

 Olen maininnut eräässä toisessa, epävirallisessa kauhublogissani, että Lapinlahden ulkoilualue on turvapaikkani. Paikka, minne menen pakenemaan arjen murheitani ja lievittämään hoitamattomien velvollisuuksien aiheuttamaa stressiä. Ja se on aina auttanut. Kävelen Lapinlahden alueen poikki kuulokkeet päässä. Se tuntuu rentouttavalta. Kävelylenkki öisessä metsässä kauhumusiikin soidessa korvissani on se juttu!

 Varsinkin syksyiseen aikaan, öinen Lapinlahti on todella kiehtovan näköinen ja tunnelmallinen. Tietenkin siksi, koska syksyisin on paljon pimeämpää, mutta myös siksi, kun puiden lehdet vaihtavat väriä ja täyttävät maan. Ja ne näyttävät suorastaan lumoavilta kuvissakin. Etenkin näissä kuvissa:

 Katulamppujen valo ikään kuin sulautuu puiden oksien sekaan, saaden syksyn värjäämät lehdet loistamaan kirkkaanpunaisina, jättäen muun ympäristön hämärän peittoon. Kuinka aavemainen näky! Syksy on totisesti vuoden kauneinta ja kirjavinta aikaa!

 Kun olen jokailtaisella kävelylenkilläni Lapinlahden alueella, eläydyn ympäristön tuomaan jännitykseen ja annan mielikuvitukselle täyden vallan. Koska sellainen on sen vaikutus. Sellainen on syksyinen Lapinlahti!

Valokarnevaali 2018

Muutama viikko takaperin Helsingin Linnanmäellä järjestettiin jokavuotinen valokarnevaali. Ja tässä vaiheessa myönnän senkin, että kyseessä oli ensimmäinen valokarnevaali, jonne minäkin osallistuin. Ja voin kyllä sanoa, että oli aivan mahtava ja valojentäyteinen ilta!

 Emme ehtineet ystäväni kanssa olla Linnanmäellä kauaa, koska emme olleet edes suunnitelleet menevämme sinne. Mutta onneksi menimme edes siksi lyhyeksi ajaksi, minkä siellä olimme. Muuten olisimme jättäneet unohtumattoman kokemuksen väliin. Vaikka kuvia tuli otettua huomattavasti vähemmän, kuin mitä olisin halunnut, reissusta jäi hyvä mieli ja aivan ihania muistoja.

 Kiertelimme ystäväni kanssa koko Linnanmäen halki. Se oli ihmeellinen valoshow! Värejä ja valoja oli joka puolella! Ja kaikki ne valot olivat niin erilaisia; jossain oli kirkkaanpunaista, jossain toisaallaa taas yötaivaan sinistä. Ja muutama tuttukin käveli vastaan. Jopa hattaratkin hohtivat! Kaikista kiehtovimman näköinen oli kuitenkin suuri ja mahtava, Linnanmäen keulakuva, Rinkeli.

 Kokonaisuudessaan vuoden 2018 Valokarnevaali oli mieletön kokemus! Ensi vuonna sitten uudestaan!

Pimeä paikka (lyhyt tarina)

Kävelen pimeässä paikassa miettien, mistä tuo hämärästi hohtava, sinertävä valo on lähtöisin. En näe mitään muuta ympärilläni, sillä on liian pimeää. Kävelen kohti valoa. Pian huomaan seisovani suuren ja rappeutuneen rakennuksen vieressä. Sinertävä valo hohtaa nyt paljon kirkkaammin. Katson rakennuksen ikkunasta sisään ja huomaan valon hohtavan rakennuksen sisältä. Mitään muuta en näe, sillä on liian pimeää...

Jatkan matkaani kävellen rakennuksen vieressä menevää hiekkapolkua pitkin. Pian saavun rakennuksen pääoville, joita valaisee kirkas yölamppu. Jään katsomaan ovia joksikin aikaa ja mietin, että mikä tämä vanha rakennus oikein on? Sairaala? Koulu? Jokin muu..?

Yhtäkkiä huomaan toisen pääoven raottuvan hieman. Ääni mikä noista vanhoista, narisevista puuovista lähti, oli jotain hyvin korvia raastavaa ja selkäpiitä karmivaa! Huomasin, että pian maahan eteeni muodostui käden varjo. En jäänyt katsomaan minkä tai kenen varjo se oli. Lähdin nopeasti juoksuun yön pimeyteen..!

En tiedä kauanko juoksin, mutta se tuntui ikuisuudelta. Ja kaikki se pimeys tuntui loputtomalta... kunnes näin kirkasta valoa edessäni. Pysähdyin ja tajusin vasta siinä vaiheessa, kuinka paljon olin juossut. Tasasin hengitystäni raskain vedoin, palauttelin itseäni ja lähdin kävelemään kohti tuota kirkasta, pimeässä hohtavaa valoa. Pian huomasin valokeilan alapuolella pienen, puisen mökin. Kävelin mökin luokse ja avasin oven. Siellä oli hyvin... hyvin... pimeää...